22.6.16

Orrengrund, Hylynryöstäjä, Ärrimurri ja vähän pioneista



Orrengrundiin on ilmestynyt muutama uusi blokki. Kyse on tietysti merisäästä. Säätiedotus merenkulkijoille täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Miten voisi olla rakastamatta meriasemia: Orrengrund, Nahkiainen, Ulkokalla, Utö, Tankar, Märket, Kylmäpihlaja, Jussarö, Bogskär, Bågaskär, Kalbådagrund... kuin runo!

Työkaverin kanssa vaihdoimme lomakirjoja. Sain Anna Janssonin dekkarin Hylynryöstäjä. Lisää merisäätä; kirja tapahtuu Gotska Sandönin saarella! Mystinen paikka, pieni hiekkasaari aivan keskellä Itämerta. Jansson kuvaa hyvin saarta ja sen ainutlaatuista luontoa.

Netissä on paljon mielenkiintoisia tilkkuaakkosia (esimerkiksi Tula Pink ja Modern Alhabet), mutta halusin tehdä tähän merisäähän omat. Vaikein kirjain tähän mennessä on ollut R, ja Orrengrundissa niitä on kolme. R-kirjaimen epäonnistuneistä versioista syntyisi Ärrimurri-tilkkutyö, todennäköisesti myös Ärrän kierrän orren ympäri -kaitaliina. Ännän kanssa on myös vaikeuksia, täytyy vielä miettiä. Paperin avulla ompelisi mitä vain, mutta ajattelin että saan nopeammin suoraan leikkaamalla. Todellakin. Mitenhän onnistuvat ääkköset, å ja ä? Pitääkö jättää Kalbådagrund ja Bågaskär väliin ja ommella mieluummin Nahkiainen?





Sää on niin ihana, että kirjainongelmat siirtyvät tulevaisuuteen. Ainoa tilkkutyö parina viime päivänä on ollut peittojen peseminen ja kuivaaminen ulkona narulla.





 Pionit ovat nyt uhkeimmillaan. Kameran kortilla puolet kuvista on pioneista. Ja aion ottaa lisää.








 Hyvää juhannusta, olipa 30 astetta tai sadetta!



5.6.16

Minimalistin tilkkutehdas ja Orrengrund



Tilkkutehtan kalustus näyttää tällä hetkellä minimalistin unelmalta. Ei ole juuri muuta kuin pieni työpöytä ja vaijeri seinällä.

Menossa on putkiremontti. Tilkkutehtaallekin vedetään uudet putket ja lämpöpatteri vaihdetaan. Lähes kaikki tavarat, ainakin ne mitä olisi tarvittu, on pakattu laatikoihin ja siirretty muualle. Remontti on aikataulussa, mutta tavaroiden pakkaamiseen ja purkamiseen menee aikaa.

Kerrankin on tilkkutehtaalla tilaa! Olen katsellut saisiko pöydän, hyllyn ja silityslaudan uuteen järjestykseen. Vähän lisää pöytätilaa ei haittaisi! Muutenkin tilkkutehtaan kalustus vaihtaa paikkaa säännöllisesti suunnilleen kerran vuodessa, kun muut huoneet pysyvät samanlaisina vuodesta vuoteen.





Seinällä on uusi työ, Orrengrund, vielä vähän keskeneräinen! En yleensä nimeä töitäni, mutta tällä oli nimi ennen kuin yhtään saumaa oli ommeltu.




Tavaroita lajitellessa löytyi vuosien takainen applikaatiotyön alku. Tätä olen ulkona ommellut. On ollut ihanan lämpimät ilmat. Tänäänkin oli hetken aikaa niin lämmintä, että pystyi istuskelemaan  ulkona.

Kamerani oireili koko kevättalven, eikä toiminut kunnolla edes huollon jälkeen. Vähään aikaan en ole saanut tarkkoja kuvia kuin satunnaisesti. Nyt on uusi kamera hankittu...


ja voin taas ottaa kuvia vaikka lentokoneista.

Hyvää kesää kaikille! Toivotaan, että lämpimät päivät palaavat!