28.4.15

Mustasta vaaleaa ja vähän lehtikaalista

Mustasta vaalea 

Olen tuskaillut perhosteni kanssa. Olen kokeillut valkoisia ja sinisiä välikaitaleita, kun olen yrittänyt saada työtä vaaleammaksi. Kvilttaaja ehdotti vaaleanpunaista.  Vaaleanpunainen ei ollut edes käväissyt mielessäni, mutta pakkohan sitä oli kokeilla. Ihme tapahtui: peitto on nyt vaalea!



Valkoinen ja sininen välikankaana lisäsivät kontrastia, mutta vaaleanpunainen vaalentaa yleisilmettä. Kiitos Kvilttaajalle!

Piti ottaa kuva työstä sunnuntaina ulkona, mutta aurinko jäi saapumatt paikalle.


Tässä kuvassa on pelkkiä blokkeja ilman kaitaleita. Ei uskoisi, että kyseessä on samat blokit.

Lehtikaalista

Kasvattakaa lehtikaalia! Tässä muutama hyvä syy
  1. Lehtikaali on kaunis (reunakasvina, yksikseen kasvavana).
  2. Lehtikaali on herkullista.
  3. Lehtikaali säilyy vihreänä vielä, kun lumi on maassa.
  4. Lehtikaali on helppo pakastaa.

Minulla on lehtikaalin taimia kasvamassa. Eivät vielä minkään näköisiä tässä vaiheessa, oikeastaan aika surkeita.


Lehtikaali kasvaa melkein metrin korkuiseksi ja tekee valtavia kurttuisia lehtiä. Nämä ovat viime kesän satoa.


Tämä kuva on otettu 21. joulukuuta viime vuonna. Söin nämäkin kaalit.


Ensimmäiset lehtikaalin taimet sain toissa vuonna Maisalta. Kaalit olivat kauniita, mutta en osannut syödä niitä. Viime vuonna kasvatin taimet itse ja söin lehtikaalia koko kesän. Joudun viemään eväät töihin ja ainakin kuukauden verran yhteensä söin lehtikaalieväitä: lehtikaalipastaa, lehtikaalirisottoa...

Pakastaminenkin on helppoa. Laita kokonainen lehti pussiin ja pakastimeen. Rutistele pussia seuraavana päivänä ja ota varsi pois. Pakastin on nyt tyhjä, ja odottelen innolla uutta satoa.

1.4.15

Laitanko kaitaleet? Mitä taustakankaaksi?

Taas alkaa tilkkuahdistus. Mitä taustakankaaksi? Laitanko kaitaleet väliin? Miksei kaapissa ole mitään sopivaa kangasta? Miksei tämä ole vieläkään valmis?

Kolme kuukautta meni ilman tilkkuja. Ensin vaivasi käsi, sitten polvi. Kun käsi oli kipsissä, ajattelin että olisi helpompaa - ainakin tilkullisesti - jos olisi käden sijaan jalka kipeänä. Tuli testattua ettei ole. Jalka on pahempi. Ei voi ommella, kun ei polvi taivu ompelukoneen alle. Toivottavasti tässä tuli vaivakiintiö täyteen pitkäksi aikaa!

Kipsikädestä ja polvisärystä oli myös hyötyä. Tässä lista hyvistä puolista.
  1. Ompelukone on huollettu.
Muita hyviä puolia ei nyt tule mieleen. Koneen moottori kuumeni välillä liikaa (ihan totta). Huollon kaveri sanoi, että pyörän ympärille oli kietoutunut lankaa, joka hidasti pyörimistä.



Puhalsin pölykerroksen perhosblokkien päältä ja levitin ne pöydälle. Laitan blokkien väliin kaitaleet, että saan yleisilmeen vaaleammaksi.


Testattavana on valkoinen ja turkoosinsininen kaitalekangas. Hmm! Pidän kovasti tuosta turkoosista, mutta en ole varma, onko se hyvä ratkaisu.



Itse asiassa olen talven aikana ostanut useamman kaitalekankaan, eikä mikään tunnu oikealta.Voi tätä tilkkustressiä!