24.9.14

Huonekaluliikkeessä tilkkuostoksilla

Piti käydä nopeasti Ikeassa (mies mukana). Mitä hain, sitä ei ollut, mutta jotain löytyi.



Kangasosastolla oli pieniä kangasrullia, kuin korkeita jelly rolleja. Niitähän ne olivat. Ikean puuvillakankaista leikattuja 20 x 20 cm:n neliöitä 50 kappaleen rullissa. Hinta alle kolme euroa.



Pakko oli ostaa. Koska oli kiire (mies mukana), en ehtinyt kovin koria penkomaan. Rullia näytti olevan erilaisia,  jokaisessa aina muutama pala kutakin kangasta.


Kankaat ovat enimmäkseen isokuvioisia. Perinteisiä tilkkutöitä niistä ei ihan helpolla saa, paremminkin palapeittoja.


Palat ovat aika rispaantuneita. Olen himopesijä, mutta näitä en uskalla pestä. Tulevat yhtenä keränä koneesta.

Jelly rolleissa on se paha puoli, että kynnys lähteä ompelemaan on korkea, ainakin minulla. Näitä ei tarvitse säästellä. Joskus tekee mieli vain ommella ilman kikerryksiä. Käynnistää kone, ommella ja kuunnella koneen surinaa. Sellaisena hetkenä otan nämä palat ja annan mennä. Start your engines ladies!

14.9.14

Puolivalmistevaraston syysinventaario

Keräsin kaikki tikkausta vailla olevat työt (tai no joo, osan niistä). Nämä neljä työtä pitäisi saada ensi talven aikana valmiiksi. Osan kuvasin pari viikkoa sitten ja loput eilen.

Blokit on mukava levittää nurmikolle. Nurmikolla on paljon miellyttävämpi kontata kuin lattialla. On tilaa ja valoa eikä häiriötekijöitä (lue:mies).

Urban urban



Jätin urban-blokit talvella odottamaan kesää ja nurmikkoa. Pari viikkoa sitten levittelin ne ja aloin miettiä asettelua.

Blokit voi yhdistää monella tavalla. Tässä yritin laittaa blokkiparit ristikkäin neljän nippuihin.


Sitten kävi näin, eikä tyyntä hetkeä enää tullut. Tämä on vihreän design wallin huono puoli.

Lopputulos on, että en vieläkään tiedä, miten blokit asettelen. Näen nämä kerrostaloina, pitäisi löytää kerrostalomainen asettelu. Aina on tietysti olemassa hälläväliä-asettelu: blokit kasaan ja se on siinä. Olen käyttänyt, eikä lopputulos ole ollut huonompi kuin pitkällisen pohdinnan tulokskaan.

Jelly  Roll -neliöt



Blokit ompelin viime talven aikana, jelly rollista. Kankaat sopivat tietysti hyvin yhteen, kun ovat samaa sarjaa. Jelly Roll -peitosta puuttuvat väärän väriset blokit. Kyllä yksi pitäisi olla, että saisi katua ja selittää, kun ei yhtään sovi!


Reunaan sain onneksi laitettua mustaa. Tuli enemmän omannäköistä.

Anita's arrowheads




Nämä blokit ovat jo vanhempaa vuosikertaa. Pidän blokista kovasti, ja sen tekotapa helppo ja nopea. Tämä on kesäpeitto, ja valmis ensi kesänä.

Lentokone



Laitan kuvan lentokoneesta, kun näitä koko ajan taas lentelee. Parikymmentä vuotta olemme näitä katselleet, ja vieläkin kurkistan joka kerta taivaalle, kun kone tulee. Minulla on myös tapana vilkuttaa. Monia naapureita nämä häiritsevät, minullle niistä on enemmän iloa.

 Perhoset kummitytölle



Kauhea sanoa, mutta kummitytön synttärit tuli ja meni, mutta peitto on vielä tässä blokkeina  kasvihuoneen räystäällä! Peilin kautta otetut selfiet olivat kova juttu. Tämä on kasvihuoneen kautta otettu selfie.

Omenasoseviikonloppu



Viime viikonloppu oli kanttarelliviikonloppu, tämä on omenasoseviikonloppu. Vanha punainen kaneli tekee omenia oksat notkuen.