21.4.14

Tarkemmin laiskoista perhosista



Tällä hetkellä perhosia on valmiina parikymmentä. Ajattelin ommella kaikki siivet erilaisista kankaista. Maikki haastoi kangashamsterit tammikuussa ottamaan jämät käyttöön. Niinpä olen minäkin vähän silitellyt ruttupalasia.

Tässä on puolivalmistevarasto eli siipivarasto odottamassa jatkojalostusta.

Kolmen päivän aikana olen nyt nähnyt kuusi perhosta: viisi keltaista ja yhden tumman. Viime vuonna ei tainnut näkyä paljon muuta kuin lunta.

Perhosblokkeja netissä

Mrs Schmenkman Quilts -blogi saa hengityksen salpautumaan. Versioita on monia, vaalealla ja tummalla pohjalla. Ohjeen blokin koko on 6 tuumaa. Erityisesti ihastuin peittoon, jossa on kaksi perhosta rivissä ja välissä valkoista kangasta. Blogissa Freda's Hive on tällä ohjeella ommelluista blokeista tehty peitto.

Red Pepper Quilts -blogissa on ohje 4½:n tuuman blokkiin. Keskikaitaleena on käytetty tekstikangasta. Kiva idea. Ohjeen lopussa on linkki valmiiseen ja keskeneräiseen peittoon sekä tekstikankaisiin.

Bijou Lovely -blogissa perhosen siivet on leikattu vinoon silmämääräisesti, ja lopputulos on viehättävä. Blogista löytyy linkki ohjesivulle.

Clover & Violet kutsuvat blokkia lankarullaksi. Kaunis työ pienistä blokeista.

Halusin omasta blokistani vähän isomman. Valmis blokki on 6½ x 6½ tuumaa. Kaavat löydät tästä.


Laiska perhonen -blokin ompeluohje

Leikkaa


Siivet 2 kpl 3 x 7 tuumaa värillinen kangas
Siipien kulmapala 4 kpl 33/4 x 2 tuumaa 

Keskipala (perhosen vartalo) 1½ x 6½ tuumaa

 Ompele siivet

Ota siipipala. Aseta siiven kaava siipipalan oikealle puolelle. Merkitse kynällä vinot sivut.

Riittää että merkitset vain osan viivaa. 

 Asettele kulmapalan pitkä sivu (hypotenuusa) viivaa pitkin. Jos haluat symmetrisiä perhosia, asettele tarkasti viivaa pitkin. Muuten asettelulla ei ole väliä, kunhan vähän kulmapalan kangasta tulee yli sekä ylhäällä että alhaalla.

 Ompele.

Asettele ja ompele toinen pää samalla lailla.

Trimmaa siivet

 Leikkaa ylimääräinen siivistä. Nopeimmin se käy saksilla.

Silitä saumat. 

 
Leikkaa ylimääräiset kulmapalakankaat leikkurilla.


 Trimmaa siipipala 6½ tuumaa pitkäksi.

Yhdistä

Tämä on ehdottomasti hauskin vaihe. Aikaa kului, kun mallasin varaston pienimpiä jämiä keskikankaaksi.

Ja sitten taas ommellaan: keskipala kiinni.

 Ja perhonen kokoa 6½ x 6½ on valmis.




13.4.14

Laiskoja perhosia


Kummityttö on kasvanut ulos vanhasta pikkutytön tilkkupeitosta. Kesäkuun puolivälissä Laura täyttää 15 vuotta, ja sinne pitäisi saada valmiiksi teinipeitto.

Tähän blokkiin ihastuin vuosia sitten. Joka kerta sen nähdessäni olen jäänyt miettimään, mitä siitä ompelisin.  Tästä on monta versiota, on lihavaa ja laihaa perhosta. Jotkut kutsuvat rusetiksi. Tein tästä oman mallin, että sain sopivan näköisen ja kokoisen blokin. Laitan myöhemmin kaavat blogiin.

Tästä pitäisi nyt tulla teinitytön peitto. Blokki ei ole übersöpö ja musta tuo siihen vähän rockia (tai Robinia ja Isacia). Toivotaan että Laurakin pitää.

Myöhemmin selviää, tuleeko koko peitto näistä perhosista vai laitanko kaitaleita väliin.

Kannattaa ottaa kuvia blokeista  ja keskeneräisistä töistä. Oikeassa alakulmassa oleva perhonen on liian tumma.